keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Mustikkapiirakka

on yksi herkullinen vaihtoehto kun halutaan äkkiä jotain hyvää ja helppotekoista.




Tämän piirakan tarina piilee kadonneessa puolukkapiirakka reseptissä.

Äitini laittoi minulle viestiä viime viikolla ja kysyi että olisiko minulla sattumoisin tallessa puolukkapiirakka resepti jonka hän oli hukannut. Oletin että ei ollut mutta kotiin päästyäni kaivoin vanhan reseptikansioni esiin ja löysin kuin löysinkin puolukkapiirakka reseptin, jonka olemassaolon olin jo tyystin unohtanut. Haastetta tähän leivontaan toisi tosin se että reseptistä puuttui vehnäjauhojen määrä. Missäköhän ajatukseni olivat olleet kun aikoinani rustasin reseptiä omaan kansiooni?

Niinpä päätin tehdä piirakan mutu tuntumalla joka ei mennyt sittemmin ihan nappiin. Siitä kertoo se että vanhin tyttäreni kertoi saaneensa maailman kamalinta mustikkapiirakkaa koulussa ja nyt sitä oli tarjolla myös kotona ;)

Siitä harmistuneena, ja päättäväisenä, päätin etsiä googlen hakukoneen avulla sen parhaimman mustikkapiirakka reseptin ja voi mikä jackpot ja ihanuus tuo hakukone onkaan!! Kiitos kotikokki.net ja reseptin luonut Lilja. Maailman paras mustikkapiirakka on tässä ja se maistuu juuri samalta kuin äitini tekemä puolukkapiirakka aikoinaan. Vain sillä erotuksella että meidän piirakkapohjassa köllöttelee mustikat koska puolukka ei ole saanut jalansijaa perheen nuorimpien keskuudessa. Ihana makumuisto omaan lapsuuteeni on taas hetken läsnä.




Mustikkapiirakka
(vuoan halkaisija 25cm)
2 kananmunaa
2 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa (laktoositon)
150 g sulatettua voita (laktoositon)
5 dl marjoja 
- mustikoita, vadelmia, herukoita tms.

 Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa sekoittaen seosta esim. nuolijalla. Lisää viimeiseksi sula voi. Sekoita varovasti sekaisin.

Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan. Lisää lopuksi valitsemasi marjat taikinan päälle.

Paista 200 asteessa, n. 30 minuuttia.


Anna piirakan jäähtyä hetki. Ripottele halutessasi jäähtyneen piirakan pinnalle utuinen lumihuntu.








































Lumihunnun saat ripottelemalla piirakan pinnalle Confetin lumijauhetta joka on koostumukseltaan tomumainen. Lumijauhe ei sula lämpöisenkään leivonnaisen pintaan, toisin kuin tomusokeri. Lumijauheella koristelet kahvikakut, joulutortut, piparit jne. Lumijauheen maku on kuta kuinkin neutraali.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti