Kakkutuvan taustalla


Suklaapiirakka
alkuaskeleet kakkutupaan luotiin jo aikoja sitten ennen kuin blogeista, instagrameista jne ei oltu edes kuultu, saatikka osattu unelmoida tuon kaltaisista väylistä tuoda omaa osaamistaan esille. Olen sen aikakauden lapsia jolloin kakkutaikina kaadettiin siihen yhteen ja samaan pyöreään vuokaan, joko perussokerikakkupohjana taikka kaakaopohjaisena. Silloin kakut, taikka makeat piirakat, koristeltiin strösseleillä taikka nonparelleilla, joita sai muutamissa eri väreissä. Ennen vanhaan kaikki oli yksinkertaisempaa.



Tiikerikakku, kahvikakkujen kuningatar
Silloin ennen vanhaan tehtiin hyviä leivonnaisia, kuten myös tänä päivänä, siitä ei kaiketi sovi kiistellä. Ennen vanhaan, oletan, leivonnaiset tehtiin kuta kuinkin lisäaineettomasti sekä puhtaista kotimaisista tuotteista. Ennen vanhaan leivonnaisten toteutus oli myös kuta kuinkin yksiselitteistä, ei niin monivaiheista kuin tänä päivänä. Yritänkin pitää muutamista periaatteistani kiinni näiden lauseiden myötä. Kaikessa mitä teen, lähinnä puhun nyt kakkujen ym. leivonnaisten täytteistä, pyrin käyttämään vain ja ainoastaan oman pihamme tuotteita sekä lähituottajien tuotteita. Pyrin myös pitämään reseptit yksinkertaisina, helppoina toteuttaa. Toki monivaiheisiakin reseptejä tuvastani löytyy mutta suosin pääsääntöisesti edellä mainittuja.Niin kuin ennen vanhaan.



Punaherukat elokuussa
Näihin puhtaisiin, kotimaisiin tuotteisiin luokittelen mm. marjat (vadelmat, mustaherukat, mustikat, puolukat) joita ostan ainoastaan lähituottajilta, mm. Reko on ollut tähän loistava väylä. Lapsien kanssa käymme poimimassa mansikat itse, lähitilalta jossa mansikat ovat torjunta-aineettomia ja viljellään ilman kemiallisia lannoitteita. Luumut, omenat, raparperit, karviaiset ja punaherukat poimimme omalta pihamaaltamme.





Omenapuun kukkien loistoa 
Hedelmäpuita olemme ruvenneet hoitamaan viimeisinä vuosina alan ammattilaisen ohjeistuksella. Tarkoituksena saada mahdollisimman hyvä sato ja tietenkin onhan se mukava lisä että puut ovat terveen sekä kauniin näköisiä. Siinä ne seisovat, kaikki kolme kappaletta ylväinä uudesta ulkomuodostaan. Olisihan siinä ollut vielä tilaa niille kahdelle muullekin omenapuulle jotka seisoivat huojuen muiden puiden kaverina mutta yksi niistä taittui ukkosmyrskyssä jo vuosia sitten ja toinen kaadettiin pois puukatoksen tieltä.


Raparperit toukokuussa
Muutimme siis vanhaan, alkuperäisessä kunnossa olevaan, rintamiestaloon vuonna 2004 huhtikuussa jolloin piha oli kaikkea muuta kuin edustuskelpoinen. Siinä rehotti kaikki mahdolliset rikkakasvit kavereineen, liekö kutsuneet naapurikasvejakin kylälle?! Silloin en edes tiennyt että meillä oli pihassa karviaispuskia ja raparperia sillä ne olivat niin hyvin piilossa rikkakasvien joukossa. Ensimmäinen kesä menikin siistiessä, tai raivatessa on kaiketi oikea sana, nurkkia ja löytäen näitä kaikkia marjapensaita pihapiiristä sekä tulppaanirivistöjä talon seinustalta.


Vanha kaivo on jäänyt paikoilleen
pihamaan nurkille ja siihen se saa jäädä
Tulppaanit ovat jo joutaneet pois, kaivuri vei ne mennessään  salaojituspuuhissa joten paljon on tehty vanhan talon pihapiirissä ja paljon on vielä tekemättä. Niin pihalla kuin talon sisälläkin. On tuotu lämmin vesi taloon, lisätty sähköjä, vaihdettu kaikki mahdolliset hanat ja putket, rännit uusittu, tuotu yksi liittymä lisää "isolta" tieltä (lue pieneltä kylätieltä joka on asfaltoitu) pihapiiriin jne. Loputon savotta joka ei varmasti lopu. Ja jos joskus loppuu, niin alkaa takuuvarmasti aina alusta uudelleen.




Kuopus aloittelemassa
sipulin istukkaiden istutusta
Kuopus aloittelemassa
sipulin istukkaiden istutusta
Ja koska sitä savottaa piisaa niin toki vanhaan pihapiiriin on tuotava joka kevät myös oma pieni peltopläntti. Siinä on kasvanut parina vuonna sipulia, salaattia, tomaattia, herneitä ja porkkanoita. Haaveilen kuitenkin vielä vadelmarivistöstä. Useammastakin. Paikkakin sille jo on. Haaveilen myös perunamaasta, pitäähän jokaisen vanhan talon pihalla nyt pottuja olla vaikka tupa ei olisikaan punainen. Isäntä ei ole siitä kyllä mitenkään vakuuttunut ;)



Esikoisen toiveesta leivottu
Niiskuneiti kakku 5.4.2009.
Tähän taloon, vanhan rintamamiestaloon, syntyi kaksi elämääkin suurempaa rakkautta. Kaksi tytärtä, esikoinen huhtikuussa 2006 ja kuopus marraskuussa 2009. Silloin vanhaan taloon tuli elämää sen kaikissa sävyissä, hyvällä tavalla. Talo ikään kuin heräsi henkiin ja toi elämään niin paljon enemmän sisältöä. Paljon pyykkiä, leluja, meteliä mutta ennen kaikkea, rakkautta. Samalla alkoi myös Kakkutupa Mia pikkuhiljaa, varovaisesti, herättelemään jauhoja kaapista esiin aina useammin ja useammin. Se alkoi Niiskuneiti kakusta ja minusta se oli maailman hienoin kakku! Lähisukukin ihmetteli että olenko tilannut kakun konditoriasta :)  nyt kun katselen tuota kuvaa niin hymyilen. Eipä se niin kummoinenkaan ollut mutta oli se kuitenkin.


Naantalissa kesäisenä iltana
lasten kanssa
Lapsien myötä, niin kuin monen tarina kertoo, syntyi ajatus omasta blogista. Lapset ovat tälläkin erityisellä tavalla ihmeellisiä ja kantavia inspiraation lähteitä. Omaa ajatustani blogin syntyyn vauhditti myös alan vaihto. Olen tehnyt suurimman osan työiästäni toimistotyössä mutta äitiyslomieni myötä "putosin" kelkasta ja siirryin osa-aikaisen myyjän tehtäviin jossa olen hyvin liki leivonta-alan harrastajia. Sinänsä mielenkiintoinen juttu, työntekijä joka on tehnyt 15 vuotta toimistotyötä (koulutukseltani olen tstotekniikan merkantti) ei enää olekaan kelvollinen työhön josta on ollut pois kokonaisen vuoden muutamaan otteeseen. Niin se maailma muuttuu. Melkeinpä voisin väittää että ennen pääsi samalle alalle takaisin työhön kuin mistä jäi äitiyslomalle, eikä kukaan kyseenalaistanut osaamistasi tuon ajan jälkimainingeissa. Mutta toisaalta, ennen opittiin kahvia keittämään keittämällä ja siivomaan siivoamalla mutta nykyään näihinkin tehtäviin tarvitaan tutkinto.


Elokuun hehkua
Tämä kaikki muuttuva maailmaa ihmeellisine uusine sääntöineen, eli ei siis niin kuin ennen vanhaan, antoi minulle mahdollisuuden keskittyä leivonnan makunautintoja tarjoavaan maailmaan ja sen rajattomiin mahdollisuuksiin. Maailmaan, jossa vain taivas ja mielikuvitus on rajana. Tänä päivänä kehitän edelleen osaamistani ja ajatuksissani siintää jo seuraava etappi. Sitä en tiedä että toteutuuko ajatukseni, unelmani, mutta elämässä on oltava unelmia. Ne kantaa. Joskus lähemmäs, joskus kauemmas.


Suklaakakku vadelma- ja
vaniljamoussella.

Kakkutupa jatkaa unelmointiaan kaiken keskeneräisyyden keskellä ja leipoo todeksi makujen sinfoniaa. Tervetuloa mukaan matkalle joka tuo arkeen ja juhlaan palan makeaa!

-Mia







Siinä pellon reunalla,
punaherukkapensaiden lähettyvillä,
 paljain varpain,
tuntuu että kaikki tärkeä,
ja kaikella millä on merkitystä, 
on tässä hetkessä ja nyt.

     Että elämä on hyvä näin.  








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti