tiistai 27. maaliskuuta 2018

Martan syntymäpäiväkakku

oli ns vapaiden käsien tuotos, niin makumaailman kuin ulkonäön suhteen. Ja tulihan siitä aika ihana, sellainen 1 vuotiaan prinsessan kakku ♥





Toivomuslista kakkuun oli tiivistettynä tämä, laktoositon 15 hlön kermakakku, kiitos.

Olen aina ajatellut että kuinka ihanaa onkaan kun saa täysin vapaat kädet kakun leipomiseen, sekä koristeluun, mutta sitten iskee se hetken epätoivo ja lievä epävarmuus siitä että ollaankohan ollenkaan samalla sivulla lopputuleman suhteen!! Tykkääköhän kakkupöydän vieraat mansikoista, mustikoista tms.... ja sopiikohan värimaailma ollenkaan juhlien väreihin??? Pitäisikö koristelun olla pelkistetty vai ylitsepursuava? Näissä merkeissä mietin muutamia hetkiä kakun kokonaiskuvaa mutta sitten sieltä jostain tuli ajatus joka vaati toteuttamista. Tämän kakun kohdalla ajatusta helpotti toki se että olin saanut tehdä Martta tyttösen ristiäiskakun joka toivottiin aikoinaan hempeällä pinkillä (käy kurkkaamassa -> Martta Aliisan ristiäiskakku). Niinpä tämäkin kakku sai värikseen pinkkiä, vähän taitettuna vanhaan roosaan. Tehosteväreiksi valitsin valkoista ja kultaa.






Ja nuo ruusut, pakko vielä kertoa että mikään ei ole sen helpompaa kun valmistaa näitä uskomattoman kauniita ruusuja helppoa ruusumuottia apuna käyttäen. Käy kurkkamassa vinkit ruusujen tekoon seuraavasta linkistä -> ruusuin koristeltu kakku.

Mutta parasta tässä kaikessa oli se, että samaan väritrioon (kattaus ym. rekvisiitta) oli päätynyt myös Martan äiti! Mikä mahtava sattuma! Tämä kakku oli siis kaikin puolin täysi kymppi ♥






Ja hei, 
sain illalla Martan äidiltä vielä sydäntä lämmittävän viestin 
joka meni tiivistettynä suunnilleen näin

Kakku oli kyllä niin kaunis ja hyvääkin se oli!









tiistai 13. maaliskuuta 2018

Se pienempi pumpulikakku

sai "nimensä" yksinkertaisesti pienestä koostaan.




Pumpulikakun nimi itsessään kertoo kaiken oleellisen tiedon kakusta. Sellaista suussa sulavaa, kuin pumpulia.

Pumpulikakku valloittaa kaikkien massut, etenkin niiden jotka eivät voi syödä vehnäpitoisia herkkuja esim. vehnäallergian tai keliakian vaikutuksesta. Sanoisin kuitenkin että tämä on niin taivaallisen hyvää kahvikakkua että en jättäisi leipomatta vain sen vuoksi että ainesosiin ei tule lainkaan vehnäjauhoja. On harhaluulo että vehnäpohjaiset herkut olisivat sen parempia. Voisinpa melkein allekirjoittaa että gluteenittomat leivonnaiset ovat useimmiten niitä parhaimpia leivonnaisia, suussa sulavia, maukkaita eikä lainkaan kuivia. Säilyvyydestä sanoisin että pumpulikakku viihtyy hyvin pari päivää huoneenlämmössä, kuvun alla, eikä mene miksikään, ei edes kuivu. Pidemmälle ajalle en uskalla antaa "takuuta" sillä meillä ei tunnetusti kakut viihdy pöydällä. Ne on tehty syötäväksi.

Pumpulikakun voi kuorruttaa monella eri kuorrutteella ja yksi suosikeistani on tuo alla oleva versio (ja minusta parhain tähän kakkuun). On myös monia muita ihania kuorrutteita jotka tekevät kakusta entistäkin herkullisemman kuten kahvikuorrute, jonka löydät seuraavasta postauksesta,
->sydänsurujen kakku. Vinkkaan myös kurkkaamaan viime vuoden helmikuussa postaamaani pumpulikakku ohjetta josta löytyy pari oikein herkullista kuorrute vaihtoehtoa. Huomaathan että tuon "linkattu" pumpulikakku on tehty isompaan vuokaan (n. 2 litraa) joten jos tämä alla oleva pieni kakkunen ei riitä tarpeeseesi niin tästä saat näppärästi astetta isomman kakun!




Pumpulikakku
(1,4 l vuoka)

Ainesosat
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
2,75 dl perunajauhoa
0,75 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
170 g voita (laktoositon)

Kuorrute
1 dl tomusokeria
n. 4 tl vettä 



Ohje

Voitele vuoka voilla ja leivitä kookoshiutaleilla/gluteenittomilla korppujauhoilla (mikäli kakun ei tarvitse olla gluteeniton, käytä esim. tavallisia korppujauhoja tai vehnäjauhoja).

Vatkaa munat ja sokerit paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kuivat ainekset (perunajauho, leivinjauho ja vaniljasokeri) varovasti vaahdon joukkoon, vatkaten samalla sähkövatkaimen hitaimmalla nopeudella. Sulata voi kattilassa, tai syvällä lautasella mikrossa, kiehuvan kuumaksi. Lisää lopuksi kiehuvan kuuma voi kerralla taikinan sekaan. Sekoita kunnolla taikinan sekaan siten että rasvaa ei jää yhtään sekoittumatta. 

Kaada taikina kunnolla voideltuun ja tuhdisti leivitettyyn kakkuvuokaan. 

Paista uunin alatasolla 175 asteessa, n. 30 minuuttia.

Anna kakun jäähtyä vuoassaan n. 10 minuuttia. Tämän jälkeen kumoa kakku tarjoilualuselleen ja anna kakun jäähtyä oikein kunnolla ennen kuin kuorrutat kakun valitsemallasi kuorrutteella. Kakun voi toki jättää myös kuorruttamatta, on hyvä ihan niinkin!




Kuten näkyy, aina ei kakusta saa kuvaa kokonaisena mutta sehän kertoo vain sen tosiseikan että kakku on vastustamattoman hyvää!

 Pumpulikakku ♥





maanantai 5. maaliskuuta 2018

Lusikkaleivät

kuuluvat suomalaisen kahvipöydän tunnetuimpiin pikkuleipiin.





Lusikkaleivät ovat kuuluneet meidän perheen suurempiin juhliin, ihan niinkuin voisilmä kuuluu pullaan. Niitä on tarjoiltu omissa rippijuhlissani sekä tyttärieni ristiäisissä. Ne ovat oikeasti elämää suurempia keksejä, eikä lusikkaleipien taika katoa koskaan, sillä niissä on niin vahvasti läsnä lapsuuteni makumuisto, helmi sieltä kaukaa. Hyvällä tavalla haikeutta ja nostalgiaa.

Kerrotakoon että vaikka olenkin suuri lusikkaleipien ystävä niin jostain syystä leivoin ensimmäiset lusikkaleipäni vasta nyt. Kysymys kuuluu että miksi? Tunnustan heti että vanhin tyttäreni toivoi lusikkaleipiä mutta niin että pikkuleivissä ei ole lainkaan hilloa/marmeladia. Tämä kuuluu kaiketi samaan kategoriaan tyttäreni lempi omenapiirakan suhteen. Leipoisitko äiti omenapiirakka, mutta ilman omenaa :) Ja kyllä, minähän leivon. Ja sanon vielä senkin että ihanaa kun lapset antavat inspiraation luoda ne ajoittain unohtuneet makumuistot uudelleen todeksi. Koska lapset on ♥

Palataan vielä sen verran lusikkaleipiin että alla olevalla ohjeella valmistetut lusikkaleivät ovat aivan loistavia, ihanan mureita mutta niin että eivät hajoa käsissä. Lusikkaleipiä valmistettaessa on tärkeää että taikinaa on hyvä ja helppo käsitellä, että siitä ei tule liian muruinen. Muuten taikinaa on vaikea asetella lusikkaan niin että se pysyy koossa, ja sanomatta lienee selvää, että pikkuleivän asettaminen leivinpaperin päälle on myös oma taitolajinsa, niin että pikkuleipä pysyy edelleen koossa. Lusikaksi kannattaakin valita mahdollisimman syvä pikkulusikka, ja ylimääräisen taikinan voi sipaista veitsellä pois, jotta pikkuleivän pinta pysyisi mahdollisimman tasaisena. Ja nyt leipomaan, niitä ihania muistoja pieniksi suupaloiksi. Parasta.





Lusikkaleivät
(n. 25 kpl)

Ainesosat
125 g voita (laktoositon)
3/4 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Väliin
vadelmahilloa/marmeladi

Päälle
erikoishienoa sokeria


Ohje

Valitse iso teräskattila voin ruskistamiseen jotta voi ei pääse roiskumaan ympäriinsä. 

Ruskista voi kevyesti kattilassa. Voit ruskistaa voita niin kauan kunnes se alkaa punertua/saada hiukan väriä mutta varo kuitenkin ettet polta voita. Nosta kattila pois levyltä, jäähdytä hetki ja sekoita sokeri joukkoon. Anna jäähtyä kunnolla. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja sekoita massa tasaiseksi. Painaa massaa pikkulusikan koloon ja poista ylimääräinen massa. Liu´uta keksimassa varovasti uunipellille leivinpaperin päälle niin, että kupera puoli tulee ylöspäin.  

Paista pikkuleipiä uunin keskitasolla 200 asteessa, n. 8-10 minuuttia.

Anna jäähtyä kunnolla. 

Täytä pikkuleivät varovasti vadelmahillolla ja lopuksi pyörittele pikkuleivät sokerissa.




* VINKKEJÄ *
 * Anna voin hiljalleen poreilla kattilassa vielä sulamisen jälkeenkin, näin saadaan lusikkaleipiin herkullinen maku * 
* Teräskattilassa punertavan värin oikea sävy on helpompi havaita kuin esim tummassa teflonkattilassa *
* voit maustaa taikinan halutessasi 2 tl kanelia *
* Pikkulusikan koko vaikuttaa siihen kuinka monta valmista lusikkaleipää ohjeella saadaan *
* Voit käyttää välissä myös omena tai mansikkahilloa/marmeladia *
* Lusikkaleivät voi pakastaa pakkaamalla ne kannelliseen rasiaan kerroksittain. Laita kerrosten väliin leivinpaperia.
* Lusikkaleivät sulaa nopeasti joten ota ne huoneenlämpöön n. 1 tunti ennen tarjoilua *






Lusikkaleivät
- pieniä keksejä, suuria muistoja