torstai 13. huhtikuuta 2017

Paras kahvikakku

oli palkinto itselleni onnistuneesta hammaslääkärireissusta, vai pitäisikö sanoa että palkinto siitä että olen hoitanut onnistuneesti hampaitani kaikesta makean maistelusta huolimatta.




Totta puhuttuna välillä oikein hirvittää tieto siitä että kuinka paljon sokeria on kulkeutunut hampaisiini näiden leivontatäytteisten vuosien aikana ja olen tullut siihen tulokseen että ehkä en kerro ensikerralla(kaan) hammaslääkärilleni sitä että kuinka paljon mässytän kaikkea ihanaa ja makeaa...

Tämän johdosta huollatan hampaitani kaksi kertaa vuodessa ja olen kokenut sen järkeväksi, ainakin omalla kohdallani. Mutta se hampaista ja mennään itse asiaan eli siihen makeaan ja herkulliseen kahvikakkuun. Paras kahvikakku. Kyseinen kakku näyttelee suurta osaa kahvikakkujeni kategoriassa ja sitä on leivottu useasti kevään aikana. Ahkerimmat blogini kävijät ovat varmasti jo tutustuneet, kyllästymiseen saakka, tähän kakkuun ja ehkä leiponeetkin sen omaan kahvipöytäänsä. Ne jotka eivät vielä ole kokeilleet niin kokeilkaapa. Tämä on vain niin mehevän hyvää!




 Paras kahvikakku
(n. 2,4 l vuoka)
200 g voita
3 dl sokeria
3 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
2,5 dl kermaviiliä (laktoositon)
5,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
0,5 tl suolaa

Muruseos
1,5 dl ruskeaa sokeria, esim. muscovado- tai fariinisokeria
1 dl vehnäjauhoja
2 tl kanelia
3 rkl voita
ripaus suolaa


Taikina
Sekoita voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen, välillä sekoittaen. Lisää taikinaan vaniljasokeri ja kermaviili, ja sekoita taikina hyvin. Sekoita erillisessä kulhossa jauhot, leivinjauhe, sooda ja suola keskenään ja lisää taikinaan.

Kaada puolet taikinasta voideltuun ja korppujauhotettuun kahvikakkuvuokaan.


Muruseos
Laita ainekset kulhoon ja nypi ainekset sekaisin. Ripottele kahvikakkuvuokaan muruseos. Kaada loput kakkutaikinasta muruseoksen päälle. 

Paista uunissa 175 asteessa noin 50 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä cocktail- tai hammastikulla. Kakku on kypsä kun tikkuun ei tartu taikinaa. 

Anna kakun jäähtyä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti