sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kesäkuun SLY paketti

saapui kesäkuun, jo tovin kieltämättä odotettuna, puolen välin jälkeen tuttuun tapaansa ABC aseman pakettiautomaatin lokerikkoon. Paketti oli pakattu näppärän kokoiseen laatikkoon ja sujahti kevyesti kantaen auton etupenkille. Miettisinkin että mitä ihmettä tämän malliseen/kokoiseen pakettiin on voinut asettua. Paketti oli vieläpä äärimmäisen kevyt ja tuntui että se olisi voinut helposti kävellä autoon vaikkapa itse :)

Mutta mitä ihanaa kesäistä, ja "niin minun näköistä", paketista paljastuikaan?


Tätä on siis kesä! Kyllä, ehdottomasti. Kahvia, koristerakeita sekä lakritsinjuurijauhetta (uutuus minulle). Lakritsinjuurijauhe menee ehdottomasti kokeiluun ja myönnän että lakritsi on yksi herkuistani jota sujahtaa kauppareissulla vähän liiankin usein ostoskoriin. Yleensä se on bisbis taikka hopeatoffee, eikä Kick herkkukaan jää huomaamatta :)  siihen vielä päälle kaikki suklainen niin kauppakierros on lähes tulkoon täydellinen makuelämys.


Paketin sisältö paljasti että mukaan oli laitettu myös tikkaritikkuja sekä kesäiset, kukka-aiheiset servetit. Mitenköhän näitä servettejä raaskii edes käyttää kun ovat niin kauniita! Kuin pisteenä ii:n päällä, mukana oli suloisia vaaleanpunaisia muffinivuokia! Voi mitä mahtavuutta! Paketin täydensi sopivasti useat reseptit jotka pitivät sisällään kesän makuja, raparperia ja mansikkaa. Näillä resepteillä ei kesä pääse karkaamaan ihan heti. Kerrottakoon vielä että resepteissä oli useita vaihtoehtoja siihen, että mitä voisin leipoa suloisiin muffinivuokiin. Näistä mainittakoon muutama eli vanilja-mansikkamuffinit sekä lakritsimuffinit :) 


Kesäkuun paketti yllä olevassa kuvassa kokonaisuudessaan, ihanan hempeissä väreissä. Hauskaa miten ainesosat, ja tuotteet, sopii yhteen jopa väriensä puolesta. Katsotaan mitä herkkua näistä saadaan aikaan. Ajatuksissani on ehkä eniten resepti joka täydentää kesää valtavasti maullaan. Kuohkea muffinitaikina, vaniljaa ja mansikoita. Lopputulemana voisin sanoa että tuo yhdistelmä ei voi olla muuta kuin hyvää.

Kiitos kaunis ystävälleni paketista ja siitä että ajatuksesi on ollut paketin kokoamisessa mukana. Jännityksellä jo odotan ensikuun pakettia. Se näissä paketeissa on erityisen jännittävää, ja kivaa, kun koskaan ei tiedä mitä paketin sisältä paljastuu. Kun paketti ei kerro koolla/mallilla mitään. Kun jännitys säilyy aina siihen saakka kunnes viimeinenkin ainesosa/tuote on nostettu pirttipöydälle.

Näissä tunnelmissa on mukava jäädä odottamaan juhannusta ja pian jo kierroksen viimeistä pakettia!


Paketti sisältöineen;
Kardemummakahvi
CupCake tähtiä
Sydän koristerakeita
Lakritsinjuurijauhe
Muffinivuokia
Kukka-aiheiset servetit
Tikkaritikkuja

4 kommenttia:

  1. Hieno teemapaketti tosi kauniisti kuvattuna!
    Mitähän kivaa saamme 'makustella'?
    Terkuin n-h
    http://originaalisly.vuodatus.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno paketti minustakin :) katsotaan mitä herkkua leivon. Se mansikkainen muffini resepti kuulostaa houkuttelevalta joten saattaa olla että taivun siihen hyvinkin pian!

      Poista