torstai 10. maaliskuuta 2016

MOKKAMUFFINIT

valmistui pienellä kiireellä synttäripöytään jossa oli tarjolla myös kakku joka ei, ikävä kyllä, pääse sattuneesta syystä esittelyyn.




Kuvittelin tekeväni kakusta kuvauskelpoisen, sopusoinnussa kellon kanssa, mutta yllättäen sain kutsun töihin iltavuoroon. Iltavuorosta sitten huristellen kotiin kaupan kautta ja viimeistelemään aamulla kermakierteen ympärilleen saanutta kakkua. Lopputuloksena se että maku oli mitä hurmaavin mutta ulkonäkö kärsi kiireisen leipojan epämääräisistä pursotuksista sekä hedelmien/marjojen sekamelskasta ;)   Toisaalta kuva kakusta voisi olla virkistävä kokemus siitä että aina ei voi onnistua, eikä tarvitsekaan.

Muffinit valmistui siinä ohessa kun taiteilin vuorotellen persikoiden, vadelmien, suklaan sekä kerman kera! Ihana sekamelska :)



Mokkamuffinit
(keskikokoisia n. 8 kpl tai minikokoisia n. 35 kpl)

aineosat
1 3/4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl kaakaojauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl vaniljasokeria
Ripaus suolaa
1 kananmuna
3/4 dl maitoa
1/4 tl omenaviinietikkaa
1/2 dl vahvaa kahvia
1/2 dl öljyä

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita keskenään vehnäjauhot, sokeri, kaakaojauhe, ruokasooda, leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola. Sekoita toisessa kulhossa kananmuna, maito, omenaviinietikka, kahvi ja öljy. Lisää kuivat aineet nesteisiin ja sekoita taikina tasaiseksi. Täytä muffinivuoat hieman yli puoleenväliin ja paista muffineja uunin keskitasolla noin 8-10 minuuttia tai kunnes testitikkuun tarttuu enää muutamia meheviä murusia. Siirrä muffinit jäähtymään.

Koristele muffinit haluamallasi tavalla ja herkuttele!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti