sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

KINKKUVOILEIPÄKAKKU

tarjosi raikasta tasapainoa makealle. Tähän voileipäkakkuun ei kyllästy varmaan koskaan joka johtuu osaltaan siitä että kakussa ei ole ns "tunkkaista" sivumakua vaan tämä on täydellisen puhdas, yksinkertaisesti raikas makuelämys. Ohjetta en ole edelleenkään kirjoittanut ylös mutta koska tämä on jo neljäs kerta kun teen tämän niin näppituntuma rupeaa olemaan kohdillaan. Mausteissa minulla ei ole ollut määriä alun alkaenkaan sillä en löytänyt muuta neuvoa voileipäkakun maustamiseen kuin tähän tyyliin, mausta "ripauksella" mustapippuria, "ripauksella" suolaa jne. Kuka sen sitten kertoo mikä tuo ripaus on? Enpä osaa itsekään kertoa mutta oma versioni "ripauttelusta" on ollut onnistunut. Siispä ripautellen mausteita, omien makumieltymyksien mukaan ;)

Tällä kertaa teki mieli "repäistä" ja tehdä jokin toinen muunnos voileipäkakusta mutta aikataulu ilmoitti tylysti että sellaiseen ei ole aikaa. Se, että löytää hyvän makumaailman uusille tekeleille ei synny hetkessä, ei ainakaan omalla kokemuksellani. Toki joskus tulee niitä tuhannen taalan onnistumisia kertaheitolla mutta en halua lähteä kokeilemaan sitä tähän väliin. Ehkä seuraavalla kerralla toteutan ajatuksissani jo pitkään olleen muunnoksen toisella makukoostumuksella olevasta voileipäkakusta. Sitä odotellessa annan idean muhia ja kypsyä ajatuksissani. Ties mitä siitä sitten tuleekaan, mutta se on varmaa että jännityksellä ja innolla sekin tehdään. Toivoen, että se jatkaa voittokulkua jo hyväksi todetun voileipäkakun rinnalla.





3 kommenttia:

  1. Voi kun on taas paljon herkullisia leipomuksia =) Pakettisi alkaisi olemaan teippejä vaille valmis matkaan eli tällä viikolla kiikutan vielä postiin, maybe to aamuna =)
    Vielä salainen ystäväsi =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystävä hyvä :) suurella jännityksellä odotan että kuka pakettien takana piileskelee ja että mitä ihanaa oletkaan taas keksinyt! Ihan mahtavia paketteja olet koonnut ja ajatuksella. Harmittaa kun en ole kokeillut lähettämiäsi ohjeita enempää mutta yritän löytää sopivan välin kokeiluihin. Mukavaa viikkoa sinulle.

      Poista
    2. En ole itsekään ehtinyt vielä kokeilemaan kaikkia saamiani ohjeita mutta ajan kanssa =) Pakettikin taisi löytää perille. Yritin siinä huomioida myös muffinssi innostustasi vähän erilaisin reseptein.. =)
      Mukavaa viikonloppua sinulle ja perheellesi =)

      Poista